🤍 Tukesi ohjataan tiimille Lappeenrannan Lyseon lukion taiteiden kannatusyhdistys. Olet ihana, kun autat! 🤍

Tue Lappeenrannan lyseon nuoria taiteilijoita

Lappeenrannan Lyseon lukion taiteiden kannatusyhdistys

Lappeenrannan Lyseon lukiossa opiskellaan taiteita laajasti. Musiikin, kuvataiteen ja teatterin opinnot vahvistavat luovuutta, yritteliäisyyttä ja ryhmätaitoja. Ne antavat valmiuksia taidealojen jatko-opintoihin ja erinomaisia projektien suunnittelun ja ohjauksen taitoja mille tahansa alalle. Lyseon taiteet eivät jää vain koulun seinien sisälle, vaan taiteet kurkottavat kohti kaupunkia ja muuta yhteiskuntaa. Siksi vuosittain toteutetaan erilaisia projekteja kaupunkilaisille ikään katsomatta - ja välillä se nimenomaan huomioiden. Esityksiä suunnataan siis lapsille, vanhuksille, nuorille, työyhteisöille ja päivänsankarille. Lappeenrannan Lyseon taideprojektien on tarkoitus tuoda iloa ja elämää ympärillemme. Varainkeruun ja muun toiminnan tueksi on perustettu Lappeenrannan Lyseon lukion taiteiden kannatusyhdistys, jonka kautta pääset tukemaan nuoria hankkimalla jonkin sivustolla olevista edullisista tuotteista tai palveluista. Kevään 2022 suuri produktio on kaupunginteatterilla esitettävä jukebox-musikaali Tunteellinen kone, jota on toteuttamassa noin 60 nuoren joukko. Kuluja syntyy pitkistä treenipäivistä ja leiriviikonlopuista, ja tavoitteena on tietysti palkita opiskelijoita kovasta työstä vähintään hyvällä ruualla ja mielellään myös taideretkillä. Pienempien projektien yhteydessä kuluja syntyy ainakin puvustuksesta, lavasteista, esitteiden painatuskuluista, kuljetuksista ja nuottimateriaaleista. Tähän kaikkeen me siis tarvitsemme tukeasi. Hyppää Lappeenrannan Lyseon taiteen tukijoiden joukkoon ja keväällä kaupunginteatterin katsomoon. Tutustu Lyseon taiteisiin ja kannatusyhdistys Pönkään alla olevan linkin kautta https://lprlyseontaideyhdistys.nettisivut.fi/

Lue lisää
TIIMIKOODI: LYSEOTAIDE Kopioitu leikepöydälle
0 € kerätty / tavoite 500 €
Tue meidän tiimiä > Ostoksille
Tiimikoodi LYSEOTAIDE Kopioitu leikepöydälle

Kampanja-aika: 19.10.2021 - 31.12.2021

Lämmin kiitos tukijoillemme:

  • Höh, tiimillä ei ole vielä tukijoita. Ole ensimmäinen!

TUE TIIMIÄ OSTAMALLA MITÄ VAAN.

Valitse vapaasti satojen tukituotteiden joukosta! Valikoima koostuu vastuullisten suomalaisten yritysten tuotteista, joten samalla tuet myös suomalaista työtä.

KESÄISET SUOSIKIT

Lahjaideat kesän juhlakaluille, mökkiviemiset ja helpotusta helteeseen!

HYÖDYLLISTÄ JA KIVAA KOTIIN

Tässä ehdotuksemme varmasti käyttöön tulevista tuotteista.

ILMAISEN TOIMITUKSEN TUOTTEET

Kivoja lahjaideoita ja huippuhankintoja itselle! Kaikki sähköiset tuotteet toimitetaan suoraan sähköpostiin!