Yhtenä talvisena päivänä kaksi pikkunorppaa lähti pesäkololtaan ensimmäistä kertaa ulos. Moinen oli vaatinut kaksikolta paljon rohkeutta ja pian norpat saivat huomata, ettei pesäkolon ulkopuolella ollutkaan sellaista kuin ne olivat kuvitelleet. Isoja ihmisiä liikuskeli meluisasti ympäriinsä niin, että pienten norppien korviin sattui.

Kaverukset päättivät jatkaa matkaa ja olla välittämättä alkaneesta lumipyrystä. Matka sujui kurjaa säätä lukuun ottamatta mukavasti, kun mutkan takaa syöksähtänyt ihminen säikäytti toisen norpista. Se kiirehti epätoivoisesti läheiseen avantoon kadoten turvaan pinnan alle. Norpparaukkaa harmitti valtavasti oma pelkuruutensa ja uiskennellessaan tutuilla saimaan vesillä, se alkoi miettiä, minne sen kaveri oli mennyt.

Pikkunorppa palasi avannon aukolle ja kuuli yläpuolelta tutun kutsuäänen. Siellä sen kaveri oli ja hermostuneena pikkunorppa lähti nousemaan pintaan. ”Tule pois! Ne ihmiset meni jo ja täällä paistaa aurinkokin!” Sen kaveri riemuitsi. ”Enkä tule! Siellä oli tosi kurjaa ilman ihmisiäkin!” Pikkunorppa ulisi, koska ei halunnut myöntää pelkäävänsä.

Toinen norppa alkoi maanitella pienempää norppaa ulos ja jonkin ajan kuluttua pienempi norppa keräsi rohkeutensa päättäen mennä pintaan kurkistamaan. Ja kas kummaa: lumimyrskyn jälkeen ulkona paistoikin aurinko. Pikkunorppa nousi innoissaan avannosta ja lähti leikkimään kaverinsa kanssa kimaltelevalle tyhjälle jäälle.

Auringon laskiessa kaksikko lähti onnellisina kotipesää kohti ja pikkunorppa oli ylpeä, että se oli ollut rohkea ja luottanut ystäväänsä.
Tekijä: Neva 14v
Sijoitus ja ikäkategoria: 1. sija, 7.-9.-luokat
Teema: Eläintarina