Hyvän Mielen Tarinat osallistuu kansalliseen Lukuviikkoon 22.-28.4. Suomen vanhempainliiton kanssa.


Lukukeskuksen järjestämä Lukuviikko on vuosittainen lukemisen ja lukutaidon teemaviikko, joka tarjoaa näkökulmia kirjallisuuteen ja lukemiseen ja jonka tarkoitus on innostaa kaikenikäiset kirjojen pariin. 

TueTiimiä.fi on Suomen Vanhempainliiton kanssa mukana kansallisessa Lukuviikossa Hyvän Mielen Tarina- ja kuvituskilpailun muodossa. Vanhempainliiton päiväkodeille, kouluille ja kotiväelle tuottama Tarinatori ohjaa lukemaan Hyvän Mielen Tarinat -kisaan lähetettyjä lasten itsensä tuottamia tarinoita. 


“Uskomme vahvasti lukemisen voimaan ja sen merkitykseen lasten ja nuorten elämässä. Haluamme olla mukana innostamassa ja kannustamassa, sillä uskomme, että lukeminen avaa ovia uusiin maailmoihin ja mahdollisuuksiin.”

- Erno Meriläinen, TueTiimiä.fi toimitusjohtaja


Seuraava Lukuviikko järjestetään 22.-28.4.2024

Vuoden 2024 lukuviikon teema on kohtaaminen. Lukukokemusten myötä maailmat kohtaavat, opimme uutta ja ymmärrys, solidaarisuus ja empatia kasvavat. Ihmisten kohtaaminen voi tapahtua niin fyysisessä tilassa kuin virtuaalisestikin, esimerkiksi satutuokiossa, lukupiirissä, kirjailijavierailulla tai sosiaalisessa mediassa.

Kohtaamisen teema näkyy vahvasti myös Hyvän Mielen Tarinoissa, jotka tuotetaan ennenkaikkea eteenpäin jaettavaksi. Lisäksi kirjoitus- ja kuvituskilpailun voittajatyöt painetaan postikorteiksi, joiden myyntituotot ohjataan suomalaisen koulu-, harrastus- ja yhdistystoiminnan tukemiseen.

Lukuviikkoa on juhlittu jo yli 40 vuotta. Perinne aloitettiin Lukusunnuntaina vuonna 1977.  Varsinaista Lukuviikkoa on vietetty vuodesta 1997. 

Tervetuloa mukaan!

LUE MUITA ARTIKKELEITA

Kilpailun voittajatyöt painetaan postikorteiksi, joiden myyntituotto ohjataan lasten ja nuorten hyväksi.

Suomen suurin kustantamo WSOY: "Lukeminen on avain lapsen menestykseen ja hyvinvointiin."

HYVÄN MIELEN TARINAT -KILPAILU PÄHKINÄNKUORESSA

Kilpailuun osallistutaan lähettämällä lyhyt tarina sekä tarinalle kuvituskuva. Nyt ei viilata pilkkua eikä tavoitella täydellisyyttä - Hyvä fiilis on tärkeintä!

IKÄKATEGORIAT JA TEEMAT

Ikäkategoriat:

  • Alle kouluikäiset (2018-2021 synt)
  • 1.-3.-luokka
  • 4.-6.-luokka
  • 7.-9.-luokka

Teemat:

  • Ystävyys
  • Eläintarina
  • Unelmieni päivä
  • Syntymäpäivä

OSALLISTUMINEN

  • Kilpailutyöt voidaan toteuttaa perusopetuksessa osana laaja-alaisten tavoitteiden kokonaisuutta. Kilpailuun voi osallistua myös vapaa-ajalla toteutetulla työllä.

  • Osallistua voi yksilö- tai ryhmätyöllä. Kaikkien työt ovat tervetulleita mukaan!

  • Osallistuminen tapahtuu lähettämällä kuva kuvituskuvasta sekä tarina verkkolomakkeen kautta. HUOM: Säilytä alkuperäinen työ itselläsi, sitä tarvitaan mikäli työ voittaa.

  • Raati valitsee voittajat, yleisö äänestää suosikkinsa.

KILPAILUTYÖ

  • Voit päättää itse tarinan tyylilajin. Tarina voi olla tositarina, fiktiota, runo tai vaikka laulun sanat. Tarinan tulee olla 50-200 sanan mittainen ja liittyä johonkin neljästä annetusta teemasta.

  • Voit päättää itse kuvituskuvan toteutustavan: piirtäen, maalaten, leikaten ja liimaten tai vaikka digitaalisesti. Lue tarkemmat ohjeet TÄÄLTÄ.

  • Voit toteuttaa kilpailutyön esim A6, A5 tai A4-kokoisena, tärkeintä on mittasuhteet. Kuva voi olla pysty- tai vaakakuva.

KILPAILUN SÄÄNNÖT

Nyt ei viilata pilkkua, haeta hienostuneinta kerronnan rytmiä tai arvostella käsialaa - tarinan ja kuvituskuvan jättämä hyvä mieli on tärkeintä.

Lue kilpailun säännöt huolellisesti, niin varmistat mahdollisuutesi voittoon!


Rohkeasti mukaan - osallistuminen on helppoa!

"Suomen Vanhempainliitto on mukana Hyvän Mielen Tarinat -kampanjassa kannustamassa ja innostamassa vanhempia ja koulun ammattilaisia yhdessä tukemaan lasten ja nuorten lukuintoa. Lisäksi haluamme osaltamme voimauttaa lapset tuottamaan itse lukemista niin muille lapsille kuin meille aikuisillekin, joiden on hyödyllistä päästä kurkistamaan lasten maailmaan ja ajatuksiin tarinoiden muodossa.”

Saija Ohtonen-Jones

Toiminnanjohtaja - Suomen Vanhempainliitto

Kysyttävää?
Soita tai lähetä viestiä, autamme mielellämme.

044 450 0549
asiakaspalvelu[at]tuetiimia.fi

Soittoaika: ma-pe
klo 9-16