Pyrintö Cheer Team – “Suurenkin seuran varainkeruu onnistuu vaivattomasti!”

12.1.2023

Yli 550 harrastajan seurassa varainkeruu on harrastajille tuttua, mutta vielä koskaan se ei ole ollut näin helppoa. Pyrintö Cheer Team testasi ensimmäistä kertaa TueTiimiä.fi palvelua ja keräsi muutaman tunnin työllä yli 1400€ seuran hyväksi. Alunperin kampanjan tavoitteeksi oli asetettu 1000€.

Varainhankintaan tottuneita joukkueita voi joskus olla vaikea motivoida uuteen kampanjaan, sillä perinteiset varainkeruutavat koetaan usein työläiksi. TueTiimiä.fi:llä aikaa vievin osuus eli tilausten, rahojen ja tuotteiden käsittely jää kuitenkin pois seuran jäsenten harteilta.

 

Reaaliaikainen myynnin seuranta motivoi

Palvelussa voi seurata myyntejä reaaliaikaisesti myös yksilö- tai joukkuekohtaisesti, mikä mahdollistaa kisailun eri tiimien välillä tai jopa tiimin jäsenten kesken. 

“Kannustimme joukkueita varainhankintaan järjestämällä pienen kilpailun joukkueiden kesken. TueTiimiä.fi palvelun avulla oli helppoa seurata, kuinka paljon kukakin joukkue oli kerännyt varoja”, kertoo Pyrintö Cheer Teamin toimistokoordinaattori Emmi Vikman. 

Kampanjan päätyttyä eniten tukiostoja kerännyt joukkue palkittiin. 

 

Helppo palvelu isonkin seuran tarpeisiin

Satoja harrastajia sisältävässä seurassa TueTiimiä.fi koettiin selkeäksi ja helpoksi tavaksi toteuttaa varainhankinta. Verkkokauppa sai kiitosta laajasta valikoimasta ja erityisesti vuodenaikaan sopivista ajankohtaisista tuotteista.

Isossa seurassa varainhankinta on perinteisesti iso ponnistus. TueTiimiä.fi:n avulla varainhankinta pystyttiin toteuttamaan verrattain kevyesti somepostauksin ja viestittelyin. Konsepti on helppo ja selkeä myös tukijoiden näkökulmasta. Tuotteet toimitetaan nopeasti suoraan tukijoille, aivan kuten tavallisesta verkkokaupasta tilattaessa.

 

KIINNOSTAAKO VARAINHANKINTA?
LUO ILMAINEN VARAINHANKINTATILI

                                           PCT-logo