kokemuksia

★★★★★
Herttoniemenrannan viitoset -”Tästä ei varainhankinta enää helpommaksi mene!”

2.6.2022

Herttoniemenrannan ala-asteen viitosluokkalaisen äiti Satu Syvänne törmäsi TueTiimiä.fi varainhankintaan googletellessaan uusia keinoja luokan varainkeruuseen. Kutosluokan leirikouluun oli kerätty rahaa vuosien varrella monella tavoin, kuten pitämällä vohvelikahvilaa, järjestämällä Halloween -tapahtumia ja myymällä esimerkiksi keksejä ja sukkia. Korona-aikana varainhankinta oli ollut hankalaa, ja monet vanhemmista olivat väsähtäneitä vaivalloisiin keräyskampanjoihin.

TueTiimiä.fi lupaili helpompaa, kokonaan digitaalista varainhankintaa. Uuteen ideaan päätettiin tarttua.

Keräyssumma kasaan ”nolla työmäärällä”

Satu kertoi, että luokka oli ottanut tavoitteeksi kerätä yhteensä 1000 €, josta puolet päätettiin kerätä perinteiseen tapaan sukkia myymällä ja toinen puolisko TueTiimiä.fi verkkokaupan avulla. Havainnot olivat mielenkiintoisia:

”TueTiimiä.fi varainhankinnalla saimme kasaan yli 600 € eli ylitimme tavoitteemme lähes ”nolla työmäärällä”. Toisessa samanaikaisessa toisen firman varainhankinnassa piti kerätä ja tilittää rahoja ja toimittaa tuotteet itse tukijoille, mikä on se kaikkein työläin osuus.”

Helppoa myös kaukana asuville tukijoille

TueTiimiä.fi:n avulla myös kauempana asuvat ystävät ja sukulaiset saatiin mukaan tukijoukkoihin.

”Meidän porukassa monella on sukulaisia ja ystäviä Helsingin ulkopuolella. Normaalisti tukitilauksia voi kerätä kätevästi vain lähellä asuvilta, koska tuotteiden toimittaminen kauas on hankalaa. Nyt oli tosi kätevää, kun tilaukset toimitettiin suoraan tukijoille vaikka toiselle puolelle Suomea.”

Nopeat toimitukset ihastuttivat

Tukiostoksia tehneiltä tuli palautetta, että toimitukset olivat hämmästyttävän nopeita ja parhaimmillaan tilatut tuotteet olivat tukijoilla jopa seuraavana päivänä.

”Tässä on suuri ero perinteiseen varainhankintaan, jossa tilaajat voivat joutua odottamaan tuotteita viikkoja. TueTiimiä.fi:stä uskalsi tilata lahjat vaikka seuraavan viikonlopun juhliin, kun tuotteet sai niin nopeasti.” Satu kiittelee.

Kenelle TueTiimiä.fi varainhankinta sopii?

Kysymykseen siitä, minkälaisille tiimeille Herttoniemenrannan ala-asteen viitosten vanhemmat suosittelisivat TueTiimiä.fi:tä, vastaus kuului:

”Tämä sopii kaikille helppoa varainhankintaa kaipaaville. Etenkin myös niille, joilla kauempana asuvia sukulaisia ja ystäviä. Isossa porukassa saadaan varmaan helposti kunnon potti kasaan, kun vaan jokainen tekee sen pienen panostuksen ja lähettää varainhankinnasta viestiä omille verkostoilleen.”

Lasten luokkaretki toteutuu jo syksyllä

Lasten luokkaretki toteutuu jo seuraavana syksynä, mutta Satu Syvänne suunnittelee jo suosittelevansa TueTiimiä.fi varainhankintaa myös tyttären luokalle sekä pojan jalkapalloseuralle.

”Tämä oli meille kokonaisuudessaan todella positiivinen kokemus erilaisista varainhankintavaihtoehdoista!”

 

KIINNOSTAAKO VARAINHANKINTA?
LUO ILMAINEN VARAINHANKINTATILI