Luokan varainhankinta – kuka vastaa?

3.8.2022

Luokkien varainhankinta on vanhempien vastuulla, huolimatta siitä että lapset ovat yleensä asiasta enemmän innoissaan. Tämä on ymmärrettävää, koska retket kiinnostavat lapsia mutta vanhemmille jää se varsinainen varainhankintatyö.

Tänä päivänä rahankeruu -kampanjoihin löytyy runsaasti vaihtoehtoja. Luokatkin voivat kokeilla useita erilaisia lähestymistapoja ja vaikka samanaikaisesti.  Perinteiseen pakkomyyntiin ei onneksi enää kenenkään tarvitse ryhtyä!

 

Varainhankinta koululuokille voi olla superhauskaa

On kiva huomata, kuinka erilaiset tekniset ratkaisut mahdollistavat myös lapsille turvallisen osallistumisen luokan varainhankinta hankkeeseen. Yhdessä aikuisen kanssa voidaan tehdä innostava kuva tai video, jolla sitten pyydetään tukitilauksia lähipiiriltä.

 

 

 

Erityisesti nuoret ovat todella kekseliäitä somessa. Kunhan keksitään koululuokille myytävää ja motivaatio on kohdallaan, niin hauskoja videoita alkaa tupsahdella koululaisilta. Yksi innostava TikTok-julkaisu tai Intragram-postaus innostaa nopeasti luokkakavereita ja luokkien varainkeruu lähtee mukavasti liitoon nuorten talkoohengellä.

 

Kuinka rahankeruu luokalle saadaan onnistumaan?

Suomen Vanhempainliiton järjestötoiminnan asiantuntija, Anri Leveelahti on avannut onnistumisen avaimia Taloustaito-lehdessä (7/2022):

-”Onnistuminen vaatii hyvää suunnittelua vanhempien kesken. Alussa varainkeruusta on hyvä keskustella ja pyrkiä saamaan kaikkien vanhempien ääni kuuluviin.”

 

Miten kerätä rahaa luokalle?

Taloustaito-lehdessä kysymykseen siitä, millaisin keinoin varainkeruu luokalle tehdään, vastasi Askiston Alakoulusta Anna-Kaisa Kolu. Kolu on toteuttanut myös TUETIIMIÄ.FI varainhankintakampanjan ja puhuu vahvalla kokemuksella. Hänen mukaansa erilaisilla tapahtumilla ja tempauksilla voi tienata hyvin: buffetin pitämistä, makkaroiden ja lettujen paistamista tai vaikka hattarakojua.

 

 

Taloustaito-lehti toi esille kivoja vinkkejä ja erilaisia tapoja varainhankintaan. TUETIIMIÄ.FI varainhankinta mainittiin helppona vaihtoehtona, jossa tukijat ohjataan ostoksille verkkokauppaan. Kun kerää rahaa luokalle yksinkertaisesti suosittelemalla tuotteita ja verkkokauppaa, säästää paljon aikaa ja vaivaa.

-”Tämä oli helppoa. Ei tarvitse kenenkään kulkea myymässä yhtä specifiä tuotetta ovelta ovelle tai tehdä markkinointitempausta ystäville ja sukulaisille. TUETIIMIÄ.FI keräyksessä sivulle ohjaava linkki oli helppo välittää eteenpäin. Valikoimaa on hyvin laidasta laitaan – halusi sitten ostaa kissalleen uuden kodin tai ihan vaan lakua ja saippuaa.”

– Hanna M. Olkahisen Koulu

 

ALOITA VARAINHANKINTA  |   SIIRRY TUKIOSTOKSILLE

LÄHTEET:

  • Taloustaito-lehti (7/2022)
    https://www.taloustaito.fi/bonus/verotus/lapsen-koululuokka-keraa-rahaa–meneeko-keratyista-varoista-veroa/#0250744c