Voimisteluklubi Lohja: “Parasta oli helppous ja jatkuva tuki!”

29.10.2021

Voimisteluklubi Lohja on vuosien varrella järjestänyt kymmeniä myyntikampanjoita lukuisilla eri tuotteilla. TueTiimiä.fi houkuttelikin heti uudenlaisella toimintatavalla. Tukijat ohjataan tekemään tukiostokset suoraan verkkokaupasta, varainhankinta ei edellytä tiiminvetäjältä eikä varainhankkijoilta tilausten keräämistä eikä myöskään tuotteiden ja rahojen käsittelyä.

Seuran johtokunnan jäsen ja vanhempaintiimin vetäjä Niina Sundqvist oli tyytyväinen ensimmäisen varainkeruukampanjan n. 1200 € keräyssummaan, joka karttui käytettyyn aikaan ja vaivaan nähden helposti. Seuran jäsenet infottiin alkavasta kampanjasta ja jäsenille jaettiin paperiset esitteet suosittelun tueksi. Lisäksi Niina ja muutama muu seurasta tekivät kampanjan aikana joitain somepostauksia aiheesta muistutukseksi.

Tukijoiden palaute oli hyvin positiivista

Kampanjan aikana tukijoilta tullut palaute oli järjestäen positiivista.

”Saimme palautetta, että oli kiva, kun voi tilata itselle oikeasti tarpeellisia tuotteita. Kiitosta sai myös suuri kotimaisten tuotteiden valikoima. Eräskin tukija kertoi, että tilauksen jälkeen lähetetyt kiitossähköpostit ja paketin mukana menevät kiitoslaput oli niin kivasti kirjotettu, ja että niistä tuli hänelle hyvä ja huomioitu olo. Myös tuotteiden nopeat toimitukset koettiin kivana juttuna.” Niina kertaa palautteita.

 

Oli kiva seurata potin kertymistä

Niina oli hyvillään myös TueTiimiä.fi varainhankinnan läpinäkyvyydestä ja reaaliajassa päivittyvästä tiimisivusta.

”Tässä oli kiva päästä myös itse seuraamaan keräyspottia. Missään muualla ei ole päässyt sitä tekemään. Tässä oli potti suoraselkäisesti koko ajan näkyvissä meille itselle ja tukijoille.”

Tiimisivu toimii mukavana viestintäkanavana myös tukijoiden suuntaan, jotka voivat tukiostokset tehtyään jättää oman tsemppiviestin tiimisivun vieraskirjaan.

 

Parasta oli helppous ja saamamme tuki

Siinä vaiheessa kun TueTiimiä.fi varainhankinta oli valmis, olisi muissa varainhankintatavoissa ollut vielä iso urakka edessä tuotteiden vastaanoton, jakelun ja rahojen käsittelyn kanssa.

”Oli ehdottomasti mahtava juttu, ettei tarvinnut lajitella tuotteita eikä tuotteet seisseet seuran tiloissa viemässä lattiatilaa, vaan tuotteet toimitettiin suoraan tukijoille.” Niina iloitsee.

Niinan mielestä ehdottomasti parasta TueTiimiä.fi varainhankinnassa oli helppous sekä jatkuva tuki, jota tarjottiin kätevästi Whatsappin kautta. Whatsappissa tulleita tsemppiviestejä, infoja, vinkkejä ja uutisia oli helppo hyödyntää omassakin viestinnässä.

”Missään muualla ei ole saanut tällaista palvelua.”

 

Suosittelemme TueTiimiä.fi varainhankintaa

Seura oli kaiken kaikkiaan niin tyytyväinen ensimmäiseen TueTiimiä.fi varainhankintakampanjaansa. Voimisteluklubi kertoo käynnistävänsä pian uuden TueTiimiä.fi kampanjan.

”Olemme keränneet varoja kymmenillä erilaisilla myyntikampanjoilla ja TueTiimiä.fi nousi ehdottomasti parhaimpien kokemustemme joukkoon sillä saralla. Voit laittaa sinne, että suosittelemme tätä muillekin!”

 

KIINNOSTAAKO VARAINHANKINTA?
LUO ILMAINEN VARAINHANKINTATILI