YHTEISÖJEN, KUTEN YHDISTYSTEN JA SEUROJEN VARAINHANKINNAN VEROTUS

Verottaja on julkaissut vero-ohjeen yleishyödyllisille yhteisöille (Ohjetta päivitetty 1/2020).  Tarkastelemme alla Verottajan vero-ohjeen tärkeimpiä kohtia TueTiimiä.fi varainhankinnan kannalta, sillä on tärkeää, että kaikki osapuolet ovat selvillä tuottojen verotuksesta.

(Mikäli etsit tietoa luokkatoimikuntien eli koululuokan varainkeruun verotuksesta, voit lukea luokkatoimikunnille suunnattuja verotusohjeita klikkaamalla tästä.)

Huomioithan, että alla oleva verovapaata varainhankintaa koskeva ohjeistus koskee YLEISHYÖDYLLISIÄ YHTEISÖJÄ. Mikäli yhteisö ei ole yleishyödyllinen, yhteisön tulee suorittaa varainhankinnan tuotoista 20 % elinkeinoveroa. Varainhankintaa voivat siis tehdä aivan kaikki yhteisöt, mutta varainhankinta on (tietyin ehdoin) verotonta ainoastaan yleishyödyllisille yhteisöille.

Verovapauden kriteerinä on, että tuloa hankitaan yhteisön yleishyödyllisen toiminnan rahoittamiseksi.

TueTiimiä.fi varainhankinta katsotaan kuuluvaksi verottajan määrittelemien TUKISOPIMUSTEN piiriin, joten varainhankinnan tulo on yleishyödylliselle yhteisölle verovapaata.

Verottajan Yleishyödyllisille yhteisöille laatimassa vero-ohjeessa on kohta “2.5.4 Tukisopimukset”. TueTiimiä.fi -verkkokaupan yleishyödylliselle yhteisölle maksamat tukisummat katsotaan kuuluvaksi tukisopimuksen perusteella maksetun tuen piiriin ja ovat näin ollen verotonta tuloa.

Tässä ote verottajan ohjeesta:

2.5.4 Tukisopimukset

Yleishyödylliset yhteisöt solmivat usein erilaisia tukisopimuksia, joissa esimerkiksi tietyllä kanta-asiakaskortilla asioidessa voi ohjata varoja haluamansa yhteisön toiminnan tukemiseen. Tukisopimuksia on toteutettu myös siten, että yksittäisen ostoksen yhteydessä on tuotteen tai palvelun ostaja voinut valita tuettavan kohteen.

Tukisopimuksille on luonteenomaista, että yksittäinen yleishyödyllinen yhteisö ei sitoudu tuottamaan mitään palvelua kenellekään. Yhteisö saa halutessaan tiedottaa sopimuksen olemassaolosta tai olla tiedottamatta. Yhteisö voi joissakin tapauksissa saada tukisopimuksista tuloa, vaikka ei ole tiedottanut asiasta lainkaan. Tällaisesta tukisopimuksesta saatu tulo ei ole yleishyödyllisen yhteisön elinkeinotoiminnan tuloa.

Esimerkki 30: Urheiluseura on solminut kauppaketjun kanssa sopimuksen, jonka mukaan seura voi saada ketjussa tehdyistä ostoksista tietyn summan tukea toimintaansa. Tuen saa kun ketjun kanta-asiakkaat rekisteröivät seuran nimen kanta-asiakastietoihinsa. Seuralta ei edellytetä erityistä markkinointia vaan seura mainitsee yhteistyösopimuksesta vain internet-sivuillaan sekä muissa omissa toimintaan liittyvissä julkaisuissa. Tukisopimuksen perusteella saatu tulo on seuran verovapaata tuloa.

Muutama huomio liittyen tukisopimuksia koskevaan verotusohjeeseen:

  • Verottajan näkökulmasta ei ole merkitystä, onko tukisopimus solmittu kivijalkakaupan, kauppaketjun, verkkokaupan tai muunlaisen kauppiaan kanssa.
  • TueTiimiä.fi verkkokaupassa tukija valitsee tuettavan kohteen syöttämällä tukemansa tiimin koodin ostoskorissa sille varattuun paikkaan.
  • Yhteisö saa vapaasti tiedottaa tukisopimukseen perustuvasta yhteistyöstä omilla nettisivuillaan, omissa julkaisuissaan, sähköpostitiedotteissaan jne. Myös tiimin jäsenet saavat vapaasti tiedottaa tukisopimuksesta omia ystäviään, tuttaviaan, sukulaisiaan jne.
  • Tukisopimus ei velvoita yhteisöä tuottamaan mitään palvelua kenellekään, vaan kaikenlainen myynti ja markkinointi on vapaaehtoista.
  • Tukisopimuksen myötä yhteisön on joissain tapauksissa mahdollista kerätä varoja myös ilman markkinointia.
  • Tehokkainta varainkeruuta tietenkin on se, että aktiivisesti tiedotetaan tukijoita TueTiimiä.fi -yhteistyöstä ja aktiivisesti kannustetaan tukijoita tekemään ostoksia TueTiimiä.fi verkkokaupassa tiimin koodia käyttäen!

Lisätietoja verottajan vero-ohjeista yleishyödyllisille yhteisöille löydät täältä.

Tärkeää tietoa tuottojen maksamisesta:

  • Tiimin yhteyshenkilön vastuulla on varmistua oikeiden tilitietojen toimittamisesta tilityspyynnön yhteydessä.

Miten tukisopimukseen pohjautuva varainhankinta eroaa perinteisestä tavaramyyntiin perustuvasta varainhankinnasta, kuten keksien tai pesuaineiden myynnistä?

Tukisopimus eroaa perinteisestä tavaramyyntiin perustuvasta varainhankinnasta siten, että tukija ei osta tuotteita suoraan varainhankintaa tekevältä tiimiltä, vaan suoraan tuotteen tai palvelun tuottajalta / myyjältä, meidän tapauksessamme suoraan TueTiimiä.fi verkkokaupasta.

Tukisopimukseen perustuvassa TueTiimiä.fi varainhankinnassa tiimi ei siis joudu käsittelemään rahaa, keräämään tilauksia, huolehtimaan tuotteiden toimittamisesta asiakkaille jne, vaan TueTiimiä.fi huolehtii kaikesta rahaliikenteestä ja tuotteiden toimittamisesta suoraan tukijoille. Tukija on asiakassuhteessa suoraan TueTiimiä.fi:n kanssa, ei varainhankintaa tekevän yhteisön kanssa, vaikka hän olisi päätynyt ostoksille TueTiimiä.fi verkkokauppaan varainhankintaa tekevän tiimin suosituksesta.

Tukisopimuksille tyypillistä on, että tukija voi itse ostosta tehdessään valita, kohdistaako hän tukensa jollekin tietylle varainhankintaa tekevälle tiimille vai ei. TueTiimiä.fi on aivan tavallinen verkkokauppa, josta kuka tahansa voi tilata tuotteita itselleen. Ostoskorissa on kohta, johon tukija voi halutessaan syöttää tukemansa tiimin tiimikoodin.

Kun kyseessä on tukisopimus, varainhankintaa tekevä tiimi saa vapaasti kertoa yhteistyöstä esimerkiksi omilla nettisivuillaan. Tukisopimukselle tyypillistä ja luonteenomaista on, että yhteisö ei sopimuksen nojalla kuitenkaan sitoudu eikä lupaudu tuottamaan mitään palvelua kauppiaalle, vaan kaikki yhteisön toteuttama suosittelu ja markkinointi on täysin vapaaehtoista. Tehokkainta tietenkin on aktiivisesti itse tiedottaa tukijoita tukisopimuksen olemassaolosta ja kannustaa tukijoita asioimaan kaupassa / verkkokaupassa, jonka kanssa tukisopimus on tehty! Tukisopimuksen myötä on silti mahdollista, että tiimille kertyy tukea myös ilman markkinointia.

Noudattamalla verottajan ohjeita varainhankinta TueTiimiä.fi -verkkokaupan avulla on yleishyödylliselle yhteisölle verovapaata tuloa. Tutustu verottajan ohjeisiin täällä.

(Huom: Myös muut kuin yleishyödylliset yhteisöt voivat hankkia varoja TueTiimiä.fi verkkokaupan avulla. Sillon yhteisön on itse huolehdittava, että tuotoista maksetaan 20 % tuloveroa.)

Back to top

Ostoskori, 0 tuotetta

Minne tukisumma ohjataan?

SAITKO TIIMIKOODIN?
Kirjoita se tähän ja paina VAHVISTA

Ei tuettavaa tiimiä?

Valitse alta mieluinen kohde, jolle ostoksista kertyvä tukisumma ohjataan

(HUOM: Mikäli haluat tukea jotakin toista tiimiä, tarvitset tukemasi tiimin tiimikoodin.)

Icehearts ry tekee ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä valtakunnallisesti. Icehearts on varhaisen puuttumisen toimintamalli lapsen hyväksi sekä sosiaalityön, koulun ja vapaa-ajan tueksi. Icehearts ry:n työväline on joukkueurheilu. Jokainen joukkue on 12 vuotta kestävä yhteinen matka – lapsuudesta aikuisuuden kynnykselle. Kiitos, että tuet Icehearts ry:n toimintaa.

Väylä ry on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tavoite on, että tulevaisuudessa jokainen kehitysvammainen ihminen saisi tekemästään työstä asiallisen palkan. Tämä on tärkeää, sillä kaikista kehitysvammaisista henkilöistä Suomessa vain 2% on palkkatöissä ja tuhannet tekevät työtä palkatta. Väylä ei saa mitään ulkopuolista avustusta tai rahoitusta, vaan toiminta rahoitetaan palveluita ja tuotteita myymällä. Kiitos kun tuet toimintaamme!

Lähde mukaan tukemaan nuorten musiikkiharrastusta – Jokaisella nuorella on oikeus soittaa! Rock Camp on tarjonnut inspiroivaa ja laadukasta musiikin opetusta jo vuodesta 2009 lähtien. Nyt keräämme varoja, jotta voimme hankkia soittimia ja myöntää stipendejä taloudellisesti haastavassa tilanteessa oleville nuorille / nuorille aikuisille. Yhdessä voimme varmistaa, että jokainen nuori / nuori aikuinen saa mahdollisuuden kokea musiikin ilon – osaamista tai omaa soitinta ei tarvita ennestään! Teemme kiusaamisvastaista työtä (Raskas ei kiusaamiselle) nuorten / nuorten aikuisten hyvinvoinnin eteen. Musiikin voima auttaa ehkäisemään ahdistuneisuutta ja henkistä pahoinvointia – erityisesti näinä haastavina aikoina. Rock Camp tarjoaa turvallisen, päihteettömän ja positiivisen ympäristön, jossa jokainen voi olla oma itsensä. Valmentajamme koostuvat musiikkialan ammattilaisista ja tunnetuista muusikoista, kuten Alexander Kuoppala (Ex-Children of Bodom), Mathias Lillmåns (Finntroll, ...and Oceans), Kimmo Perämäki (Spiritus Mortis), Kari Olli (Pressure Points), Juha Tretjakov (Pressure Points, Vansidian), Filip Gäddnäs (Vansidian) ja Jemiina Pitkänen (Swansong). Meillä voi oppia yksilöllisessä valmennuksessa, bändissä tai tuotantovalmennuksessa – kaikille löytyy oma paikka! Tarvitsemme apuasi jatkaaksemme tätä arvokasta työtä. Jokainen lahjoitus mahdollistaa sen, että voimme tukea musiikin harrastamista ja tarjota nuorille sekä nuorille aikuisille mahdollisuuden löytää itsensä musiikin kautta. Tule mukaan tukemaan Rock Campia! Yhdessä voimme rakentaa tulevaisuuden musiikintekijöitä ja tarjota turvallisen paikan jokaiselle kasvaa ja kehittyä. Tutustu lisää ja tue toimintaamme: www.rockcamp.fi www.raskaseikiusaamiselle.fi

Maukula ry on vuonna 2019 perustettu kissojensuojeluyhdistys. Tehtävänämme on auttaa ja kotiuttaa kodittomia kissoja. Toimimme Pirkanmaan alueella. Kaikki ansaitut tulot käytetään kissojen hyväksi. Kiitos kun autat!

Suomen luonnonsuojeluliitto on maamme suurin ja vaikuttavin ympäristöjärjestö, jolla on noin 160 paikallisyhdistystä ja tuhansia aktiiveja ympäri Suomen. Olemme suojelleet luontoa menestyksekkäästi jo vuodesta 1938. Kiitos tuetasi Suomen luonnolle!

Stoppi on enemmän kuin vain paikka - se on koti uniikeille ajatuksille, välittäville teoille, vetovoimaisille kohtaamisille ja yhteisölle, johon voit aina luottaa. Stopin missiona on tukea ja kannustaa päihdetoipujia kohti ihmisarvoista, merkityksellistä ja onnellista elämää. Ole mukana antamassa ihmiselle mahdollisuus toipua <3

Pirkanmaan Sydänyhdistys on sydänsairastuneita, sydän- ja verisuonitautien riskiryhmiin kuuluvia sekä omasta sydänterveydestään kiinnostuneita varten. Järjestämme muun muassa lääkäriluentoja, liikuntaryhmiä, ruokakursseja ja vertaistukitilaisuuksia, joissa sydänsairastuneet pääsevät jakamaan omia kokemuksiaan ja keskustelemaan muiden sairastuneiden kanssa. Edistämme sydänterveyttä, jotta yhä harvempi sairastuisi ja toimimme, jotta sairastunut ei jäisi yksin.


Toimitus


Välisumma
0,00 €
Toimituskulut
0,00 €
Yhteensä
0,00 €
Minimitilauksen arvo
9,00 €

Psst! Lisää tästä vielä yksi tai useampi SUPERTUKI-tuote ostoskoriin - teet tukemasi tiimin SUPER-onnelliseksi! 🩷✨


Minimitilauksen arvo on 9,00 €