Kiehtova äänikirja, jonka lapsi voi kuunnella itse nappia painamalla!

On yökyläyö. Laamakaverukset ovat yötä ystävänsä Aaron luona. Kummitusjutut riemastuttavat illalla, mutta saavat mielikuvituksen laukkaamaan, kun yöllä alkaa kuulua ääniä…

Kiehtova äänikirja on lapsen kuunneltavissa nappia painamalla kerta toisensa jälkeen. Runomuotoinen tarina rikastaa lapsen sanavarastoa ja kehittää kuullun ymmärtämistä, mielikuvitusta ja keskittymiskykyä. Annukka Kolehmaisen valloittavasti kääntämän tekstin lukee lempeä-ääninen Markus Bäckman.

Palautteita kirjasta:

Lapsi oli todella innoissaan kirjasta ja etsi heti virtanappulan, josta sai äänet päälle. Kirjan satu oli hauska ja “hiukan jännittävä, mutta ei liikaa”. Kirja kuunneltiin ainakin 5 kertaa putkeen ja sitten vielä äiti luki kirjan kahteen kertaan lapselle lapsen pyynnöstä. “Ääni oli parempi lukemaan” oli lapsen kommentti lopuksi. (Lauri, 5 vuotta)

“Kato, kato!” ” Haluan taas katsoa sitä yöpalaa.” “Saanko äiti vielä katsoa kerran tämän, kun osaan itse?” Lapsi katsoi tarkasti laamoja ja mietti kiinnostuneena, kuka on kukin niistä. Narisevat askeleet olivat jännittävät ja yöpala lopussa oli kiinnostava. Myös isompi, jo lukeva lapsi kiinnostui, kun sai itse “tarkistettua” lukemisensa äänitoiminnon avulla. “Osaan lukea tämän ihan kokonaan!” (Venla, 6 vuotta)

 

Oppi&ilo / LAAMAT YÖKYLÄSSÄ -äänisatukirja 4-6v

17,50

Tuki tiimille: 10,50 €

SUPERTUKI!

Kiehtova äänikirja on lapsen kuunneltavissa nappia painamalla kerta toisensa jälkeen. Runomuotoinen tarina rikastaa lapsen sanavarastoa ja kehittää kuullun ymmärtämistä, mielikuvitusta ja keskittymiskykyä. 12 sivua.

Varastossa

Oppi&ilo

Tarjoa lapselle matka oivaltamisen maailmaan Oppi&ilo -tuotteiden myötä!

Oppi&ilo -tuotteet tuovat yhteen suomalaisten kasvatusalan ammattilaisten osaamisen, kotimaisen designin ja riemukkaat sisällöt, jotka ovat valloittaneet käyttäjät jo vuodesta 2008.

Leikilliseen oppimiseen suunnitellut puuhat, pelit ja kirjat innostavat lasta tekemään itse, kokeilemaan ja oivaltamaan. Tekemisen ilosta ja oivaltamisesta syntyy positiivinen tunnekokemus, joka ruokkii lapsen uteliaisuutta, vahvistaa hänen itseluottamustaan ja luo vahvan pohjan kasvulle ja kehitykselle.

Oppi&ilo – Matka oivaltamisen maailmaan!
Lue lisää